Tove Jansson: Taikatalvi

Luimme 8-vuotiaan kanssa iltasatukirjana Taikatalven. Ihanaa talvilukemista, kun ulkona oli kovat pakkaset ja paljon uutta, valkoisena kimmeltävää lunta.

Toisaalta hiihtämistä, muuta talviurheilua ja kylmyyttä kammoksuvalle lukijalle kirja oli myös hykerryttävä. Hiihtäjähemulien on niin vaikeaa ymmärtää, että jotkut nauttivat talvesta (tai jopa kaikista vuodenajoista) mieluiten sisätiloista käsin.

Samaan aikaan Taikatalven kanssa luin itse iltalukemisena Tuula Karjalaisen Tove Jansson -elämäkerran Tee työtä ja rakasta. En ole kovin innokas elämäkertojen lukija, mutta Karjalaisen kirjan kaltaisia elämäkertoja lukisin mielelläni enemmänkin.

Ihailin sitä, millaisia valintoja Jansson uskalsi tehdä omana aikanaan, kuinka tinkimätön hän oli sekä työssä että rakkaudessa. Elämäkerta ei sortunut sokeaan Janssonin hehkutukseen. Yksityiselämän ja suhteiden kuvaaminen ei ollut tirkistelevää.

Karjalaisen kirja oli nautittavaa luettavaa - tiivis, mutta syvälle pääsevä. Pidin teemoittain etenevästä kirjasta, jossa haettiin asioiden välisiä yhteyksiä enemmän kuin kahlattiin Janssonin elämää kronologisesti alusta loppuun. Tätä kirjaa tällaisena ei olisi voinut kirjoittaa kuin taidehistorijoitsija. Opin kirjasta paljon Janssonin taiteesta, en vain hänen tarinastaan.

Taikatalvesta jäi mieleen mm. seuraava Tuutikin lause:

"Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi."  

Tuutikki oli vähemmän lempeä hahmo kuin olin kuvitellut, mutta ihailtava vahvuudessaan ja itsenäisyydessään. Tällaista irti päästämisen asennetta yritän itsekin opetella. Kaikkeen ei voi vaikuttaa, ja se on myös vapauttavaa, kun voi jättäytyä elämän kannettavaksi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia

Matt Haig: Poika nimeltä Joulu