Matt Haig: Poika nimeltä Joulu

Tämän kirjan luimme yhdessä 8-vuotiaan kanssa. Kirjan alkupuoli oli minusta synkempi kuin lastenkirja saisi olla. Minusta tuntuu vaikealta lukea lapselle kirjaa, jossa lapsesta ei huolehdita ja jossa hän joutuu kohtaamaan nälkää, kylmää, yksinäisyyttä ja ilkeyttä.

Kirja on hyvin kirjoitettu ja välttää imelyyden, joka helposti uhkaisi tarinaa Joulupukiksi kasvavasta pojasta. Ankean alun jälkeen mikään määrä iloa ja onnea lopussa ei tuntunut liialliselta.

8-vuotiaan mielestä kirja ei ollut liian synkkä, ja yhteinen lukeminen eteni vauhdilla. Lapsilukijan suosikkiasioita kirjassa olivat Nikolas-pojan uskollinen ystävä Miika-hiiri ja sen juustohaaveet, pikkutontut Nuusa ja Kip, sekä kirjan paikoitellen höpöttelemään yltyvä kertojanääni. Itse pidin erityisesti Chris Mouldin kuvituksesta.

Hieno ajatus kirjassa oli se, kuinka tontut lakkaavat vanhenemasta kun ovat löytäneet elämälleen merkityksen - minkä ikäisenä se kunkin kohdalla tapahtuukaan.

Sinä hetkenä, jona hän tajusi asian, hän tunsi lämpimän hehkun. Se alkoi hänen vatsastaan ja levisi koko ruumiiseen. Se tunne syntyi, kun sai selville kuka oli ja kuka tiesi olevansa. Löytäessään itsensä hän oli samalla hetkellä lakannut vanhenemasta, aivan kuin olisi vihdoin saapunut päämäärään pitkän matkan jälkeen tai päässyt kirjan viimeiselle sivulle, kun tarina olisi valmis ja pysyi ikuisesti sellaisena kuin oli. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Taikatalvi

Mitä alahyllyltä löytyy?